Hallituksen puheenjohtajalta


Yhdysvallat ja Iso-Britannia päättivät kuukausia kestäneen asetarkastusfarssin jälkeen hyökätä Irakiin. Hyökkäystä perusteltiin Irakin väitetyillä joukkotuhoaseilla ja huhuilla al Qaidan ja Irakin välisistä yhteyksistä. Yhteyksistä al Qaidaan ei ole varmuutta ja väitteet Irakin joukkotuhoaseistakaan eivät vakuuta. Eivät varsinkaan kun asetarkastajat eivät löytäneet muuta kuin al-Samoud –ohjuksia, joiden kantomatka ja tarkkuus ovat surkeita.

Öljyn lisäksi pelissä tuntuu olevan kunnia ja kasvojen säilyttämisen tarve molemmin puolin. Isä-Bush jätti Persianlahden sodan tavallaan kesken, eikä syrjäyttänyt Irakin hallintoa ja Saddam Husseinia. Sen vuoksi Persianlahden sodan jälkeen Saddam pystyikin näyttäytymään voittajana, ainakin oman maansa sisällä, samalla vahvistaen asemaansa. Valitettava tosiasia on, että silloinkin kun kyseessä on sota ja rauha ainakin nämä maailman johtajat voivat lähteä liikkeelle hyvinkin henkilökohtaisista syistä.

Poika Bush vie nyt loppuun sen minkä isä jätti kesken. Saddam Hussein ei ole sen parempi. Sen lisäksi, että hän on vastuussa satojentuhansien ihmisten kuolemasta hän pitää ylivoiman uhkaamanakin omien kasvojensa säilyttämistä tärkeämpänä kuin kansalaistensa hyvinvointia. Saddam perheineen olisi voinut milloin tahansa välttää sodan pakkaamalla matkalaukkunsa ja matkustamalla johonkin Irakille ystävällismieliseen valtioon, esimerkiksi Pohjois-Koreaan, jonne hän olisi varmasi tervetullut.

Ihmisuhrien lisäksi tässä sodassa on muitakin suuria häviäjiä. Kansainvälisen oikeuden ja YK:n arvovalta uhkaa mureta taas entisestään. Kansainliiton kohtalo tulee väistämättä mieleen.

Onneksi on edes joitain ihmisryhmiä jotka hyötyvät sodasta; osakesijoittajat ja autoilijat; asetarkastusten aikaan pörssikurssit matelivat pitkin lattiaa ja öljyn hinta oli nousussa. Nyt hyökkäyksen alettua kurssit nousevat sitä jyrkemmin mitä kovemmin Irakia moukaroidaan. Öljymarkkinat ennakoivat jo Yhdysvaltojen saavan Irakin öljylähteet hallintaansa ja siksi öljyn hinta on laskussa. Vahinko etten ole autoilija tai suuremman luokan osakesijoittaja.


 

 

 

Sakari Heikkilä
sakari.heikkila@lyy.fi