Pääkirjoitus

Rovaniemen huhtikuu on kiireistä aikaa kulttuurinystävälle. Keväinen ilmanala on saanut monenlaista tapahtumaa saman kuun katon alle. Huhtikuun alkupäivinä mediafestivaali FF luotaa erilaisia mediatuotantoja ja mediataidetta digitaalisista valokuvista analogisiin videoihin. Hyvältä pohjalta ponnistava festivaali on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa Rovaniemen kulttuurikeväässä.

Samaan aikaan mediafestivaalien kanssa alkaa opiskelijaradio Radio Säteily lähettämään vaihtoehtoista radioaaltoaan Rovaniemen eetteriin jo kolmatta kertaa. Kahden viikon ajan kuuntelijat voivat nauttia erilaisesta radio-ohjelmasta, jossa opiskelijakulttuurilla on vahva lataus.

LYY:n tarjoama Kulttuurimaraton juostaan puolestaan huhtikuun neljäntenä päivänä. Urheilu taitaa jäädä nimestä huolimatta vähemmälle, mutta senkin edestä lienee tarjolla henkistä pääomaa.

Ei ehdi edes Radio Säteily loppumaan, kun toinen opiskelijavoimin koottu festivaali pyörähtää käyntiin. Ylioppilasteatterit kaikkialta Suomesta kokoontuvat Lapin ylioppilasteatterin kutsumana ylioppilasteatterifestivaaleille. Teatteria on tarjolla lähes kellon ympäri ensimmäistä kertaa Rovaniemellä.

Kuultavaa, nähtävää ja tunnettavaa siis riittää. Miten mahtaa riittää porukkaa? Jaksaako tässä vielä ainaisten opiskelu- ja ihmissuhdeongelmien lisäksi vielä harrastamaan kulttuuria? Eikö tässä elämässä riittäisi, että menee nukkumaan, syö ja lisääntyy? Mieti!

 

 

 

 

Seppo Kärki
Seppo Kärki
lehti@lyy.f
i