Blogit
Hallitusblogi vko 5
Tammikuu eteni hurjaa vauhtia. Tulevan vuoden hallitusohjelma pyöri mielessä koko joululoman, ja alkuvuodesta yhdessä sovitun deadlinen lähestyminen teki kipeän tietoiseksi todellisesta runsauden pulasta: Niin paljon olisi ideoita, tehtävää ja innostusta, mutta vuosi on todella lyhyt aika, eikä kaikkia ongelmia ja epäkohtia ehdi siinä ajassa ratkaista vaikka hallituskumppanit, henkilökunta ja yhteishenki olisivat, kuinka hyviä tahansa. On pakko priorisoida, tehdä tärkeimmät asiat huolella, ja pitää huoli omastakin jaksamisesta vuoden varrella, ehkä jopa opiskella omaa alaansa edes muutaman opintopisteen verran. Lähiviikkojen kalenteri on jo täynnä merkintöjä. Eipähän käy aika pitkäksi.
Tehokkaan tammikuun kruunasi tiukka kuunvaihde, jossa pääsimme muodostamaan ensiksi yhteydet yliopistomme ainejärjestötoimijoihin Riemupiirakka-seminaarissa. Inspiroivat alustajat yhdistettyinä intoa puhkuviin opiskelija-aktiiveihin ja jokaisen sydäntä lähellä oleviin asioihin saivat aikaan sen, että keskustelu tulevasta vuodesta olisi varmasti jatkunut iltaan, jos vain aikaa olisi riittänyt. Riemupiirakka huipentui yhteiseen illanviettoon, jonka hauskuudesta, naurusta ja laulusta päätellen loppuun palamista osataan niin ylioppilaskunnassa kuin ainejärjestöissäkin torjua tehokkaasti.
Maanantain ja tiistain hallitus sekä sihteerit viettivät Suomen ylioppilaskuntien liiton avausseminaarissa, jossa töitä paiskittiin lähes kellon ympäri. Meistä melkeinpä revittiin mielipiteitä, näkemyksiä ja ideoita valtakunnalliseen edunvalvontaan. Oli ilo huomata, miten pienen ylioppilaskuntamme toiminta ja näkökulma kiinnostivat niin muiden ylioppilaskuntien kuin SYL:nkin edustajia. Nyt solmitut kontaktit paljastuvat varmasti vuoden aikana arvokkaiksi, kollegoilta on hyvä hakea niin tukea kuin ideoitakin.
Vuosi 2010, anna tulla vaan. Minä olen valmis.
Jirka Hakala
Koulutuspolitiikka sekä kehitysyhteistyö- ja ympäristöasiat 2010