Rehtorin aamukahvit vetivät kahvila Lovisan täyteen
Lapin yliopiston rehtorin aamukahvitilaisuus järjestettiin ensimmäisen kerran kuluvan vuoden puolella kahvila Loviisan tiloissa maanantaina 23.
päivänä tammikuuta. Yliopiston rehtoraatti terveisineen veti kahvilan täyteen kiinnostuneita kuuntelijoita.
Kysymyksiä kahveilla herätti muun muassa Suomen yliopistot UNIFI ry:n viime vuoden lopulla valmistunut rakenteellisen kehittämisen koordinaatiohanke, josta saatuja loppuraportin tuloksia Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola esitteli kuulijakunnalle.
Rehtori Ylä-Kotola kävi läpi loppuraportin tuloksia kasvatustieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen työryhmän osalta.
Bussikuljetuskokeilusta kysyttiin myös ja sen mahdollisista aikataulu- sekä pysäkkimuutoksista. Lapin yliopiston hallinto- ja lakiasiainjohtaja Markus Aarton mukaan kyseessä on viiden viikon kokeilu, jonka jälkeen kuljetuksen toimivuus tarkastellaan ja päätetään kannattaako sen jatkaminen.
Järjestetyn linja-autokuljetuksen tarkoitus on ensisijaiseti helpottaa opiskelijoiden liikkumista toimipisteiden välillä.
Lapin korkeakoulukonsernin kielikeskuksen johtaja Ville Jakkula sai vastata tartutaanko toimeen Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco:n kansainvälisen äidinkielen päivän juhlistamisesta Lapin yliopistossa.
Jakkulan mukaan päiväksi on suunnitteilla ohjelmaa, joka voi toteutua muun muassa seminaarin muodossa.
Taiteiden tiedekunnan henkilökunta ja opiskelijat työskentelevät tiedekunnan remontin vuoksi Pöykkän ja Siljotien toimipaikoissa.
Molemmissa kohteissa toimii jo opiskelijaravintola. Aamukahveilla kysyttiin myös ravintolapalvelujen turvaaminesta koko poikkeusjärjestelyjen ajaksi.
Lapin yliopiston hallintovararehtori Jukka Mäkelän mukaan Lapin yliopisto tulee pitämään kiinni siitä, että ruokailu opiskelijoille on mahdollista molemmissa paikoissa toimivissa ravintoloissa sen ajan, kun tiedekunnan varsinaisia tiloja F-talossa remontoidaan ja Petronella ravintola on suljettu.
Lapin yliopiston viestintäpäällikkö Olli Tiuraniemi esitteli rehtoraatille kysymykset ja johdatteli tilaisuuden kulkua.
Seuraavan kerran rehtorin aamukahvitilaisuuteen voi tulla maanantaina 27. helmikuuta kello 8.30.
Veli-Matti Kilpeläinen
Lapin ylioppilaslehti